|
|
Tupakointi ja hamppu
Hampun eli marihuanan polttaminen on kiellettyä sen psykedeelisten vaikutusten vuoksi. Sen sijaan hamppukasvin käyttö teollisuudessa lisääntyy voimakkaasti. Hamppua käytetään yleensä muoveissa ja paperissa, mutta yritykset ovat heräämässä havaitsemaan myös hampun terveelliset vaikutukset muun muassa ruokaan, voiteisiin ja sampoisiin.
|
Pukeudu hamppuun
Hamppu? Eikö sitä poltettu 70-luvulla?? Kyllä vain. Vaatteena hamppu on kuitenkin miellyttävää, kevyttä, hengittävää, kosteutta imevää ja neljä kertaa kestävämpää kuin puuvilla. Lisäksi se UV-resistanttina suojaa kehoa auringolta. Hampun viljelyssä ei myöskään käytetä torjunta-aineita, myrkkyjä tai väkilannoitteita. Se tar- vitsee myös suhteellisen vähän vettä, mikä on eduksi ympäristölle. Sen vuoksi hamppu valtaa yhä enemmän jalansijaa etenkin USA:ssa, jossa muun muassa Armani ja tuotemerkki Patagonia valmistavat vaatteita hampusta.
|