Pukeutumishuone

Hinta ei takaa laatua. Suosittelemme, aettä tarkistat pesuohjeen ja vaatteen laadun ennen peilikuvaasi ja maksukorttisi ojentamista myyjälle, vaikka se voi olla vaikeaa, etenkin naissukupuolelle.

Vanha sananlasku sanoo, ettei koiraa ole karvoihin katsomista. Pidä tämä vanha viisaus mielessäsi, kun olet vaateostoksilla. Ellei sitten käsityksesi laadusta ole perua alakoulun käsityötunneilta, jolloin ompelit ensimmäisen leninkisi. Siis harrastelijamainen. Vielä pahempaa on, jos vaate on haitallinen sekä omalle terveydellesi että ympäristölle. Mitä sitten on katsottava? Mistä laadun näkee? Mihin muuhun on kiinnitettävä huomiota? Vastaukset muun muassa näihin kysymyksiin löytyvät seuraavilta sivuilta.

Näin vältät, etteivät perheen juhlavaatteet rypisty jo ennen alkuruokaa

Rutista salaa. Oletko kokeillut sitä? On taas yhteisen sukujuhlan aika. Nyt on sinun tilaisuutesi näyttää puolisosi tärkeileville sukulaisille, kuinka hyvin teillä menee. Että teillä on hyvinkäyttäytyvät lapset, siistit ja sileät vaatteet. Niinpä perhe astuu ylpeänä sisään vastasilitetyissä juhlavaatteissaan. Mutta voi ei! Jo ennen alkuruoan tarjoilemista perhe on takaisin alkuruudussa. Rypistyneenä! Ja sinä rypistyt kokoon samalla tavoin juhlapöydässä. Mitä olisit voinut tehdä toisin? Ostaa vaatteita, jotka eivät rypisty käytössä. Varmistu asiasta jo kaupassa. Ennen kuin panet vaatteen ostoskoriin, rutista kangasta nyrkissäsi nähdäksesi paljonko se rypistyy. Älä osta koskaan vaatetta, joka rypistyy rutistaessasi sitä.
Itsesiliäväkin rypistyy
Maailma voi olla niin epäoikeudenmukainen. Myös itsesiliävä vaate voi rypistyä. Tee sen vuoksi tarpeelliset varotoimet. Pese vaate Gorenje-pesukoneen Silitysapu-ohjelmalla ja ripusta se kuivumaan kosteana heti pesun jälkeen. Silitysapu-ohjelmalla pesty vaate on paljon helpompi silittää, jos silitys on edes tarpeen.

Näin varmistat, että todella käytät uusia vaatteitasi

Tarkista, onko vaate pestävä kemiallisesti. Vaikka emme missään nimessä halua loukata ketään, rohkenemme silti huomauttaa, ettei järki ole aina mukana, kun kaksijalkainen X-kromosomin kantaja lähtee ostoksille. Trendit, imago ja "mekko istuu aivan upeasti" ovat paljon pesuohjetta tärkeämpiä. Mitä tästä seuraa? Nainen tulee kotiin (vielä) hyvin kauniin muoti-luomuksen kanssa. Vaate on kuitenkin erittäin työläs puhdistettava, ja niinpä se jää lojumaan pitkiksi ajoiksi likapyykkikorin pohjalle. Mitä naisten sitten pitäisi oppia tästä (no, ei Roomaakaan rakennettu päivässä)? Tarkistamaan pesumerkintä ennen peilikuvaa!
Kemiallista pesua vuodesta 1845
Tarina kertoo, että kemiallisesta pesusta tuli teollista ranskalaisen Jean-Baptiste Jollyn tehtyä havainnon, että kaatuneesta lyhdystä valunut kamferi poisti rasvatahrat pöytäliinasta. Vaikka tarina ei ehkä ole täysin totta, totta on, että Jolly avasi ensimmäisen teollisesti toimivan kemiallisen pesulan Pariisissa vuoden 1845 tienoilla.

Näin et osta vaatteita, jotka kutistuvat

Osta lateksia. Puuvilla-T-paita, puuvilla-T-pait, puuvilla-T-p, puuvilla-T, puuvilla, puuvil, puu. Puuvillavaate kutistuu yleensä pesussa samalla tavoin kuin pellava, silkki, viskoosi, villa ja muut luonnonkuidut. Jos haluat välttää kutistumista, voit tehdä kaksi asiaa: 1 ostaa vaatteita, jotka on valmistettu polyesteristä, nailonista, lateksista, akryylistä, polyamidista tai muista keinomateriaaleista, tai 2 ostaa hieman kokoasi suurempia vaatteita, jotta niissä on kutistumisvaraa. Jos et ole varma, ovatko housusi valmistettu puuvillasta vai lateksista, tarkista pesuohjeesta tai kysy myyjältä ...

Et ole kasvanut
Useimmat luonnonkuidut kutistuvat pesussa. Riski, että L-koko muuttuu M-kooksi, on vielä suurempi, jos peset vaatteen liian korkeassa lämpötilassa. Jos kaiken kukkuraksi kuivaat vaatteen kuivausrummussa, se voi kutistua lisää. Ota siis rauhallisesti. Jos vaate kiristää, syynä ei siis välttämättä ole se, että sinusta on tullut isompi, vaan se, että vaatteesta on tullut pienempi.

Näin varmistat, ettet heitä ostoskoriin potkupukua, joka sisältää myrkkyjä

Ota selvää, mitä PVC sisältää. Perheenlisäys tarkoittaa myös vauvanvaatevaraston kartuttamista. Ole kuitenkin kriittinen ostoksia tehdessäsi. Viattoman näköinen muovinen nallen kuva potkupuvussa on usein valmistettu pvc-muovista, jossa on käytetty pehmentimenä ftalaatteja (on juuri niin myrkyllistä, miltä kuulostaakin). Ftalaatit voivat aiheuttaa syöpää ja ihomuutoksia. Valitettavasi on hyvin vaikeaa erottaa, onko painokuvassa käytetty pvc-muovia vai ei. Nyrkkisääntö on, että voit valita vaatteen, jossa on brodeeraamalla valmistettu kuva. Jos kuva on painokuva, sen värit eivät saa muistuttaa maalia. Voit myös ennen vaatteen ostamista pyytää liikettä selvittämään, onko painokuvaan käytetty pvc-muovia.

PVC-muovia päästä varpaisiin
PVC-painatuksia käytetään etenkin T- ja college-paidoissa sekä lastenvaatteissa ja työvaatteissa. Niistä käytetään nimityksiä plastisol-painatus tai kumipainatus. Huomaa, että myös lasten jarrusukkien pohjakuviointi voi olla PVC-muovia.

Näin varmistat, ettei aurinko haalista uimahousujasi

Luovu punaisesta ja sinisestä. Nyt on lyhyen kemian oppitunnin aika, jos haluat olla varma, että uimahoususi säilyttävät värinsä paria kesäpäivää pidempään. Auringon ultraviolettisäteily sisältää niin valtavasti energiaa, että se rikkoo kemiallisia sidoksia. Punaiset ja siniset värit ovat eniten UV-säteilyä imevinä erityisen herkkiä. Mitä se tarkoittaa? Kun UV-säteet osuvat punaiseen ja siniseen vaatteeseen, kankaan molekyylit hajoavat, minkä vuoksi ne eivät enää heijasta valoa entiseen tapaan. Väri näyttää haalistuneelta. Jos olet ihastunut Amerikan lippuun, sinun on siis odotettava talvea, ja painatettava se silloin villapuseroosi.
Pese pois kemialliset värit
Vaatteet, jotka on värjätty raskasmetalleja, kuten lyijyä, kromia, tinaa ja nikkeliä sisältävillä väriaineilla, voivat vahingoittaa ympäristöä ja laukaista allergioita. Pese sen vuoksi vaate mielellään useita kertoja ennen käyttöä – myös uimapuku. Korkealaatuisissa vaatteissa ei yleensä ole värijäämiä denimiä lukuun ottamatta, joka lähes aina päästää väriä.

Näin varmistat, ettei jalkapallopaita menetä muotoaan pesussa

Tarkista leikkaussuunta. Nokkela naisellinen materiaalitesti ei ehkä ole ensi sijalla mielessäsi, kun seisot stadionin eteishallissa lippalakki päässä ja olutlasi kädessä ja yrität huutaa ääni käheänä jalkapallopaitaa itsellesi. Jos kuitenkin haluat T-paitasi kestävän vuosia (katsohan poikaseni, tämän T-paidan isä osti samana vuonna, kun voitimme mes- taruuden – nyt sinä saat sen), sinun kannattaa tarkistaa, miten kangas on leikattu. Pitkät housut, T-paidat ja muut vastaavat vaatteet on leikattava lankasuoraan. Muussa tapauksessa ne menettävät muotonsa pesussa.
Alusasusta päällysvaatteeksi
T-paita oli alkujaan alusvaate, mutta toisen maailmansodan jälkeen sitä alettiin vähitellen käyttää tavallisena päällysvaatteena. Mutta vain vähitellen. Vielä 50-luvulla James Dean kuohutti mieliä esiintymällä T-paidassa. Mistä muuten nimitys T-paita tulee? Moni uskoo nimen viittaavaan paidan muotoon.

Näin vältät, ettet osta vaatteita, jotka sisältävät isoja määriä kemikaalijäämiä

Luota nenääsi. Naisilla on yleensä tarkka nenä haistamaan hyvän tarjouksen. Se sama nenä voi itse asiassa haistaa myös, sisältääkö vaate terveydelle vahingollisia kemikaalijäämiä. Haiseeko vaate kemikaaleille? Entä tuoksuuko se parfyymille? Parfyymia on voitu lisätä peittämään kemikaalien hajua. Silloin on olemassa vaara, että vaatteessa on jäämiä muun muassa torjunta-aineista, raskasmetalleista, väriaineista, pehmentimistä ja säilöntäaineista. Tämä on ikävää, mutta valitettavasti totta. Joutuessaan kontaktiin ihon kanssa kemialliset aineet voivat laukaista allergioita tai aiheuttaa syöpää sekä vahingoittaa elimiämme tai hormonijärjestelmäämme.
Mieluummin hikeä kuin myrkkyä
Joihinkin vapaa-ajanvaatteisiin lisätään triklosaania estämään hien hajua. Aine on ympäristölle vahingollista ja täysin tarpeetonta, jos vaatteet pestään säännöllisesti. Vaatteiden tuoteselosteista ei käy selvästi ilmi, onko triklosaania lisätty. Jos sitä on lisätty, tuotteessa voi lukea esimerkiksi "antibakteerinen".