Gorenje valtaa markkinoita Suomessa 20 uutta pesukonemallia

1.9.2004

Suomen markkinoilla myyntimenestyksen saavuttanut kodinkoneiden valmistaja Gorenje tuo markkinoille peräti 20 uutta pesukonemallia. Kaikki ovat huipputekniikkaa jopa siinä määrin, että Gorenje uskoo niiden myös houkuttelevan entistä enemmän miehiä pyykin pesuun.

Gorenje on yksi Euroopan suurimmista pesukoneiden valmistajista. Uusien mallien kehitystyö on kestänyt useita vuosia ja investoinnin arvo on kymmeniä miljoonia euroja. Myyntiodotukset ovat suuret, etenkin Suomen markkinoilla, missä Gorenjen myynti on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Uusien mallien ansiosta Gorenje toivoo pystyvänsä valtaamaan lisää markkinaosuuksia niin Suomessa kuin muillakin markkinoilla, noin 90 maassa.

– Uusi pesukonemallisto sisältää useita uusia älykkäitä sovellutuksia. Jälleenmyyjien uusia koneita kohtaan osoittama suuri kiinnostus vahvistaa, että he uskovat niiden kiinnostavan kuluttajia. Kyseessä ei ole ainoastaan jo olemassa olevien koneiden ja järjestelmien päivitys, vaan uudet pesukoneet nostavat kehityksen aivan uudelle tasolle, sanoo Gorenjen tuotepäällikkö Jesper Storm.

Maailman nopein pesukone

Eniten uusia innovaatioita sisältää huippumalli Premium Touch – maailman nopein pesukone. Koneen täyttömäärä on 6 kiloa ja sen linkoamisnopeus on 2 000 kierrosta minuutissa. Koneen luukun halkaisija on 33 senttimetriä ja se aukeaa lähes 190 astetta. Kun luukku avataan syttyy rummun sisällä valo.

– Uskomme, että kuluttajat tulevat erityisesti arvostamaan pesukoneen helppoa käyttöä. Premium Touch ei ole ainoastaan markkinoiden älykkäin pesukone, vaan myös ainoa pesukone, jota ei ohjelmoida näppäimillä. Koneessa on sen sijaan suuri näyttöruutu ja ohjelmointi tapahtuu painamalla ruudussa esiin tulevia suomenkielisiä komentoja.

Houkuttelee myös miehet pyykin pesuun

– Uskomme Premium Touchin hupputekniikan kiinnostavan myös miehiä, ikään katsomatta. Lisäksi koneen ohjelmointi on niin helppoa, etteivät miehet voi enää väittää välttävänsä pesukoneen käyttöä siksi, että pelkäävät tekevänsä väärin. Toivommekin uuden koneen lisäävän tasa-arvoa kodeissa tälläkin sektorilla.

– Koneen punnittua koneeseen laitetun pyykin painon, se laskee tarvittavan pesuaineen määrän ja ilmoittaa sen näyttöruudussa. Sen jälkeen tarvitsee käyttäjän ainoastaan vastata koneen esittämiin kysymyksiin: onko pyykki mustaa, valkoista tai värillistä ja kuinka likaista se on. Lisäksi voi koneen ohjelmoida päättämään pesuohjelma tiettyyn aikaan mennessä. Lopun hoitaa pesukone täysin automaattisesti, sanoo Jesper Storm.

Ohjelmoi oma pesuohjelma

Älykäs Premium Touch sisältää myös useita muita innovaatioita. Koneeseen voi ohjelmoida myös omia ohjelmia, elleivät vakiona olevat perusohjelmat ja kuusi erikoisohjelmaa riitä. Yksi hienouksista on lisäksi se, että kone mittaa pesun aikana huuhteluveden puhtauden säännöllisin väliajoin. Tarvittaessa kone joko vähentää tai lisää huuhteluiden määrää. Kone säätää myös automaattisesti vaahtoasteen sekä tarvittavan pesu- ja huuhteluveden määrän optimaalisen ja ympäristöystävällisen pesutuloksen saavuttamiseksi. Koneen näyttöruudusta voi myös ohjata uusia Gorenje kuivausrumpuja, jotka toimivat yhdessä uusien pesukoneiden kanssa.

Gorenjen uuden sukupolven pesukonemallisto jakaantuu viiteen sarjaan ja uusia konemalleja on yhteensä 20. Teknisesti kaikkein kehittynein on Premium Touch. Perusmalli on Classic, joka sekin on teknisesti pitkälle kehitetty pesukone. Kaikissa koneissa on läpimitaltaan 33 cm luukku, joka aukeaa 183 astetta. Kaikkien uusien mallien täyttömäärä on 6 kiloa ja niiden energiatehokkuus- ja ympäristöluokitus on A. Kaikissa uusissa malleissa on uusi patentoitu 3D-rumpu.

Kuvatekstit

Euroopan johtava pesukoneiden valmistaja Gorenje lanseeraa peräti 20 uutta pesukonemallia, kaikki elektronisia huipputeknisiä koneita. Huippumalli on Premium Touch, joka on teknisesti niin kiinnostava ja helppo käyttää, että se houkuttelee myös miehet pyykin pesuun.

Premium Touch mallissa on näyttöruutu, jossa näkyviä komentoja painamalla kone ohjelmoidaan. Kaikissa uusissa malleissa on lapsilukko.